Urheilijan polku vaatii meiltä jotain aivan uutta

Suomessa on havahduttu luomaan erilaisia polkuja urheilullisemman tulevaisuuden takaamiseksi. On urheilijan polkua, on voimistelijan polkua, on jalkapalloilijan polkua. Ohjaan yhtä opinnäytetyötä, joka liittyy purjehtijan polkuun.

Oliko tämä päämäärä kun huippu-urheilun muutostyöryhmä raportissaan esitteli urheilijan polku -ajatuksen? Suomalaisen valmennusosaamisen käsikirjassa ajatusta urheilijan polusta on aukaistu, ja kirjan on myös tarkoitus toimia suuntaviivana suomalaisen urheilun tulevaisuuteen. Se on kieltämättä rautaista asiaa alusta loppuun.

Minua ihmetyttää tämä yksittäisten lajien into tehdä omia ”urheilijan polkujaan” huipulle.

Osa lajijärjestöistä kumartaa suomalaista huippu-urheilun osaamisohjelmaa enemmän kuin toiset, mutta vielä sellaista urheilijan polkua en ole nähnyt, joka kumartaisi myös oikeasti sille tiedolle, että lasten liikkumisen pitäisi olla monipuolista ja lajirajat ylittävää. Kuka uskaltaa ensimmäisenä ottaa lajirajat ylittävän yhteistyön huomioon jo valmennuksen perusteissa?

 

Mikään laji ei yksin pysty takaamaan riittävän monipuolista liikuntaa, jotta tie huipulle olisi auki vielä 18 ikävuoden jälkeenkin.

Moni 18-vuotias on lähellä huippua

Meillä on aivan tarpeeksi menetettyjä urheilijoita, jotka hajoavat tai palavat loppuun ennen täysi-ikäisyyttä. Meillä on myös paljon niitä urheilijoita, jotka ovat lähellä maailman huippua vielä 18-vuotiaana. Sen jälkeen todellinen huippu jää kuitenkin saavuttamatta.

Uskon, että yksi iso syy tähän on se, että vaikka suomalainen urheilujärjestelmä mahdollistaa monilajisen urheilun, seurat ja muut toimijat eivät vielä tiedä, miten monilajisuutta ja monialaisuutta voisi toteuttaa.

Jos urheilija ei lapsena harjoittele tarpeeksi monipuolisesti, hän saavuttaa biologisen kapasiteettinsa rajat liian aikaisin.

Kun seurat puuhailevat yksinään lapsuus- ja valintavaiheen urheilijoiden kanssa, motorisen taidon oppimisen ja vaivattoman tekemisen mahdollistava skeemaverkko jää kehittymättä huippuunsa. Sitä tarvittaisiin aikuisena. Jos urheilija ei lapsena harjoittele tarpeeksi monipuolisesti, hän saavuttaa biologisen kapasiteettinsa rajat liian aikaisin. Kerosiini ei riitä maailman huipulle, kun perusta pettää.

Kärjistetysti voidaan sanoa että, seurat tappelevat harjoitusvuoroista, harrastajista, tukitaaloista ja jopa menestyksestä. Tämä tehdään siinä toivossa, että junnut voittaisivat mainetta seuralle ja mahdollisuuden matkustaa entistä kauemmas voittamaan. Kuitenkin Suomen lapsista yli 40 prosenttia ei ole mukana harrastustoiminnassa, ja yhden harrastuksen maksaminen saattaa verottaa vanhempien kukkaroa jopa 600 euroa kuussa.

Kaikki prioriteetit voidaan kyseenalaistaa. Seurojen pitäisi istua saman pöydän ääreen, purkaa päällekkäisyydet ja ottaa osaamisensa laajasti käyttöön sen pimittämisen sijaan.

*

Nyt on nokittu osa ongelmista auki. Myöhemmin kirjoitan siitä, millaisen yhteisrintaman voi muodostaa urheilijan polun varrelle. Sitä on meillä Rovaniemellä jo aloiteltu.

Give us Back our Game!

Finnairin sinivalkoisen renkaat tömähtivät Rovaniemen kentälle perjantaina.  Takana oli viikko Liettuan Sport Universityn vieraana. Matka antoi perspektiiviä herättää keskustelua lasten liikunnasta ja urheilusta moneltakin kantilta. Tässä kirjoituksessa tarkastelen lasten ohjatun liikunnan drop out -ilmiötä yhdestä, mielestäni hyvin vaietusta näkökulmasta. Drop out tarkoittaa urheiluharrastuksen lopettamista, usein tietyssä iässä ja usein jonkinlaisena massailmiönä.

Voiko olla että kasvattajat (valmentajat, roolimallit, kasvattajat) luovat liian suuria muureja lasten harrastusten eteen?

Ensimmäinen kohtaaminen: Mihin katosi tuhat harrastajaa? Tai miksi?

Pannaanpa pöytään ensin vähän lukuja. Liettuan Sport Universityn valmennustoiminnan professori Dr. Antanas Skarbalius mainitsi drop outin olevan Liettuassa yli 17-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa yli 70 %. Samanikäiset pojat tulevat 10 % jäljessä. Jo 12-vuotiaana harrastuksen lopettaa 60 % tytöistä ja pojista. 17-vuotiaiden lopettaneiden määrä on huima, jos ajattelee, että ikäluokasta yli puolet on lopettanut harrastamisen jo 12-vuotiaana. Keskustelussani Skarbaliuksen kanssa ei käynyt ilmi, kuinka paljon ikäluokat harrastavat liikuntaa yleisesti.  Se kuitenkin kävi ilmi, ettei drop out -ilmiötä pidetä mitenkään suurena ongelmana. - Vain vahvin selviää huipulle ja huipulle heidät halutaan. Kansanterveydestä viis.

Liikuttaako koneisto lasta?

Huippu-urheilun muutostyöryhmän loppuraportti julkaistiin kohujen saattelemana viime vuoden alussa. Tavoitteen mukaan urheilun huipulle noustaan vuoden 2020 loppuun mennessä urheilijan polun osaamisella, yhteistyöllä ja intohimolla. Media parjasi, asiantuntijat kiukuttelivat. Ärsytti! Suomessa oli vihdoin yhteinen strategia jonka varaan saattoi toimintansa perustaa.

Paras joukkue on yleensä se, joka uskoo pelitapaansa. Eikö tässäkin tapauksessa kannattaisi valittamisen ja uhkakuvien maalailun sijaan keskittyä olennaiseen? Omaksumaan pelitapa, luomaan konkretiaa strategisten tavoitteiden ympärille; miettiä oikeasti mitä tarkoittaa, kun urheilija on keskiössä. Käydä käsiksi monialaiseen yhteistyöhön ja alkaa luomaan urheilijapolkuja, jotka kumartavat osaamisajattelulle. Sooloilulla ei enään selvitä.

Muita muutoksen aineksia

Onneksi kaikesta parjaamisesta huolimatta muutos on alkanut. Valtion tilauksesta 4.4.2014 KPMG julkisti raporttinsa Suomen liikunnan ja urheilun rakenteiden tilasta.

Viesti oli selvä: Rahaa on ohjattava lähemmäksi urheilijaa ja päälleekäisiä toimintoja karsittava. Tehtäviä ja osaamista on jaettava. Panostus on liikunnallisen elämäntavan oppimisessa, ja liikunnan  määrän lisääminen tulisi näkymään päiväkodeissa ja kouluissa. Ammattimaista lasten valmennusosaamista tulisi jalkauttaa kentälle.  - Kovia vaateita, mutta samaan hengenvetoon todetaan, että alueellisten yhteistyöverkostojen luomisella tähän päästäisiin. Rovaniemellä ollaan kulkemassa tätä kehitystietä Roihu10 -hankkeen osalta. Siitä kerron myöhemmin.

Samaan aikaan on valmistunut esitys uudeksi liikuntalaiksi, jonka on tarkoitus tulla voimaan 2015. Siellä suositellaan valtionosuuksien kohdentamista laajemmin väestön terveyttä edistäviin kohteisiin. Itse näkisin juurikin nämä yhteistyöverkostot sellaisina kohteina, jotka tulevaisuudessa ovat ykkösinä, kun valtionosuuksia jaetaan. Jo tämän luulisi seurojenkin alkavan miettiä elämää oman hiekkalaatikon ulkopuolella. Aika ja puitteet muutokselle siis ovat olemassa. Kyllä meidän liikunta-alan ihmisten täytyy olla typeriä, jos tämä mahdollisuus sössitään.

Ja lopuksi tästä blogista

Motivaatio tämän blogin kirjoittamiselle on juurikin tämä muutostyö. Pääsen työni puolesta seuraamaan hyvinkin läheltä urheiluseurojen, päiväkotien, alakoulujen, urheiluakatemian, korkeakoulujen ja toisen asteen liikunta- ja hyvinvointialojen toimintaa. Paljon hyviä asioita tapahtuu, mutta jotkin jäävät hampaankoloon.

Suuret linjat tehdään jossain muualla, ja itse keskityn vaikuttamaan lapsiin ja nuoriin, heidän liikunnallisempaan ja ennen kaikkea terveempään tulevaisuuteen oman työni, perheeni ja harrastusteni kautta. Jaan tässä blogissa havaintoja ruohonjuuritason toiminnasta. Pyrin tuomaan tänne innostuksen hetkiä, mutta myös epäkohtia, ja käyn käsiksi niihin asioihin mihin ITSE voin vaikuttaa. Koitan tarjota kaikenlaisille kasvattajille oman näkemykseni siitä, miten hienot lausunnot ja strategiat taipuvat käytännöksi arjessa.

Mikä homma tämä on?

Tämä blogi käsittelee lasten ja nuorten urheiluharrastuksen tukemista.

Ideoita ja ajatuksia etsitään niin pienistä leikki-ikäisistä, jotka liikkuvat ihan itsestään, kuin murrosiän läpi kahlaavista nuorista, joilla into urheiluun vaihtelee sen mukaan, mitä muuta mukavaa elämällä on tarjottavanaan.

Ajatuksia kauhotaan suomalaisista urheiluharrastuksista ja seuroista, kansainvälisistä tutkimuksista ja teorioista sekä pienistä ja isoista valmennettavista.

Kirjoittajan toiveena on, että lukija löytäisi täältä paljon uutta ja monenmakuista ajatusta. Osa voi yllättää makeudellaan, osa taas saattaa kirpaista kurkunpäässä pahastikin.

Pieni voi aloittaa vaikka pyöräilyllä. Tässä 2-vuotiaan harjoittelunäyte.